Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Kaihon Haudanhiljainen

KTK-II, SV-II, VIR MVA Ch
Nimi Kaihon Haudanhiljainen, "Kalla" Rotu, sukupuoli suomenhevonen, tamma
Syntymäaika 28.08.2018, 3-vuotias Säkäkorkeus, väri 154cm, kulomusta
Rekisterinumero VH18-018-1890 Omistaja Hazel (VRL-14333)
Painotus yleispainotus Kasvattaja Hazel (VRL-14333)
Koulutustaso Helppo A / 110cm / CIC1 / Noviisi Kotitalli Kavalniemi

20.03.2019 KTK-II (18 + 18 + 19 + 18 = 73p.)
20.03.2019 SV-II (6 + 10 + 2 + 7 = 25p.)
VIR MVA Ch myönnetty 10.04.2019

 

 

Historiikki

 

Perso herkuille, hyvin elämäniloinen, haaveilija, pukitteluun taipuvainen, hyvin herkkä ja reipas, energinen, perse aina väärässä paikassa...

 

      

Sukutaulu

 i. VIR MVA Ch Kapinahenki
 sh, klm, 155cm   KTK-I, VSN W Ch, SLA-I*
 ii. Kapinan Kauko
 sh, klm, 160cm
 iii. Äänestä Jaloillasi
 iie. Kiikkerä
 ie. Hengetär
 sh, vprt, 152cm
 iei. Lumo
 iee. Metsänhenki
 e. VIR MVA Ch Hautaanlaskija
 sh, prt, 156cm   KTK-I
 ei. Ikirouta
 sh, vrt, 158cm
 eii. Marrasrouta
 eie. Tähtisumu
 ee. Varjolilja
 sh, prt, 154cm
 eei. Syyskahmo
 eee. Kehrälilja

 

isä, Kapinahenki oli alunperin tarkkaan suunniteltu varsa, joka polveutui kasvattajansa suosikkitammasta sekä tämän valitsemasta isäorista. Tarkoituksena oli tähdätä mahdollisimman suorituskykyiseen yksilöön, jolla olisi hyvä suku ja luonne. Nämä toivotut asiat toteutuivatkin jossain määrin, mutta valitettavasti luonteeltaan Claus ei ollut lainkaan sitä, mitä Kaarlo olisi itse kilpahevoseltaan toivonut. Kauan tämä jaksoikin yrittää löytää yhteisen sävelen orin kanssa, mutta päätyi lopulta harkinnan jälkeen luovuttamaan ja pistämään orin myyntiin. Minulla itselläni oli kuitenkin onnea matkassa, sillä Kaarlo uskaltautui lopulta myymään orin minulle. Claus onkin aina ollut mulle yksi niistä elämäni hevosista, sillä siinä on aina tuntunut olevan kaikki kohdallaan. Vaikka koulutus vaati paljon aikaa, verta, hikeä ja kyyneliä niin jälkeenpäin sanoisin, että kyllä se kaikki oli sen arvoista. Kanssani Claus on kilpaillut koulu-, este- ja kenttäratsastuksen lisäksi myös valjakkoajossa, westernissä sekä näyttelyissä. Laatuarvostelujen lisäksi ori onkin kantakirjattu ensimmäiselle palkinnolle sekä kerännyt kokoon näyttelymenestystä aina arvonimiin saakka.
   
isänisä, Kapinan Kauko oli luonteeltaan hyvin suomenhevosmaisen jääräpäinen hevonen. Kulomusta Kauko syntyi Lapin puolella, lähellä Sallaa. Ratsukoulutuksensa jälkeen tämä myytiin eteenpäin etelämpänä sijaitsevaan Vuokattiin, jossa ori aloitti kilpailemaan kenttäratsastuksessa uuden omistajansa kanssa. Kauko asuikin loppuikänsä yksityisenä kilpahevosena pienellä tallilla muutaman muun ponin ja hevoskokoisen yksilön kanssa. Kaukosta toivottiin isänsä tapaan kenttäratsun uran rinnalle lahjoja westerniin, mutta vaativan luonteensa takia soveltuvuus lajiin ei kuitenkaan ollut mitä parhain. Kauko oli loistava este- ja maastoratsu, mutta sileällä työskentely oli selkeäauml;sti orin heikompi puoli, oli kyse sitten westernistä tai perinteisestä kouluratsastuksesta. Tuo oli hyvin nopea ja ketterä, jonka johdosta luonteeseen kuuluikin myös malttamattomuus ja vauhtiakin löytyi suomenhevoseksi hämmästyttävän paljon. Vauhdikas ori tuli kuitenkin tunnetuksi suomenhevosjalostuksessa erityisesti este- ja kenttäpuolella. Kauko lopetettiin jalkavaivojensa vuoksi tämän ollessa jo yli kahdenkymmenen.
   
isänisänisä, Äänestä Jaloillasi oli perusteellisen rauhallinen hevonen, joka vaati käsittelijältään kuitenkin taitoa. Se esitti maastakäsin vähän orimaisia piirteitä, mutta oli työskennellessään hyvin kuuliainen ja miellyttämishaluinen. Se toimi parhaiten määrätietoisen ratsastajan kanssa, joka antoi sille selkeitä apuja kokoajan. Parhaimmillaan Jalona tunnettu hevonen oli tarkkuutta ja saumatonta yhteistyötä vaativissa lajeissa, lännenratsastuksen tarkkuuslajeissa sekä myöhemmin myös tavallisessa, klassisessa kouluratsastuksessa. Jalo menestyi kilpaurallaan tasaisen hyvin omistajansa sekä ratsuttajansa kanssa. Lapin puolella koko ikänsä asunut hevonen myytiin alunperin kasvattajaltaan westernhevosena pienemmälle tilalle, jossa se sai ratsukoulutuksen ja aloitti kilpauransa. Jalo myytiin 12-vuotiaana eteenpäin vielä yksityishevoseksi, jolloin sillä alettiin kilpailla kouluratsastuksen helppoja luokkia. Tämä toimi loppuikänsä äidin ja tyttären ensimmäisenä omana hevosena ja teki hienon uran vielä jalostusorina saaden 12 varsaa ennen sydämen pysähdystään kunnioitettavassa 22 vuoden iässä.
   
isänisänemä, Kiikkerä tuntui vastaavan hyvin nimeään jo varsa-ajoistaan asti. Ruunikko tamma oli kaunis näky jauhoturpineen ja ruskeine silmineen. Ulkonäkö lempeydestä kuitenkin vähän petti Kiiran päästessä töihin. Tammasta oli suunniteltu kenttäratsua, johon sillä oli selkeästi lahjoja. Tamma myytiin aluksi kasvattajaltaan muutaman muun varsan myynnin yhteydessä eteenpäin yksityiskäytössä olevalle tilalle. Kiira oli nopea ja ketterä, se vaati ratsastajaltaan taitoa. Herkkäkin se oli ja huomautti heti liian kovakouraisista otteista. Tamma teki kunnioitettavan uran este- ja kenttäratsuna, hyppytekniikka sillä oli todella hieno ja selkeästi se oli ruunikon vahvin osa-alue. Kilpauransa jälkeen Kiira myytiin eteenpäin pieneen, paikalliseen ratsastuskouluun. Vaikka se iältään olikin jo 17-vuotias, niin se oli pidetty estehevonen monen vuoden ajan. 27-vuotias Kiira nukkui pois syyskuussa varsottuaan viidesti. Tallin väki jäi kaipaamaan ruunikkoa, vaikka sen varsa tilalle jäikin.
   
isänemä, Hengetär myytiin ratsukoulutuksensa jälkeen eteenpäin kilpahevoseksi pienemmälle yksityistilalle. Tamma oli varsana hieman ujohko, mutta varttuessaan tuli hyvin toimeen muiden tallin suomenhevosten kanssa. Hellu osoittautui hyvin lempeäksi ja kuuliaiseksi hevoseksi, oikein ideaaliksi kouluratsuksi. Raudikko kilpaili elämänsä aikana myöskin westernin tarkkuuslajeissa ihan lupaavalla menestyksellä. Hellu oltiin suunniteltu yhdistelmästä, josta se voisi periä lahjoja hyppäämiseenkin, mutta tamma osoittautui jollakin tapaa liian rauhalliseksi esteille. Se kilpaili kyllä satunnaisesti muutamissa pienissä esteluokissa, muttei Hellusta löytynyt sellaista varsinaista paloa hyppäämiseen. Tamma soveltui kuitenkin myös kärryjen eteen, jonka johdosta se kilpaili jonkin verran valjakkoakin. Punertavan sävyinen tamma oli syystäkin pidetty jalostushevonen, joka varsoikin ennen eläkkeelle jäämistään viidesti. Myöhemmin Hellu menehtyi sydämen pysähdykseen alkusyksyn yönä kunnioitettavassa 26 vuoden iässä. Tamman menehtyminen oli todella iso pala tämän omistajalle, vaikka tapahtuma olikin odotettavissa.
   
isänemänisä, Lumo oli tyypillisen kestävä, sisukas ja aavistuksen jääräpäinen suomenhevonen. Orin oli alunperin tarkoitus olla ravihevonen, mutta kun radalla laukka maistui paremmin kuin ravi, myytiin ori vähän haiken mielin eteenpäin. Erottuihan se hyvin joukosta kimolla värityksellään niiden rautiaiden seasta. Toista hevosta kouluratsastuksessa kilpailevan puoliverinsensä rinnalle etsivä Sanna kiinnostui komeasta orista. Eihän se ihan hänen hakemaansa ollut, mutta nainen kiinnostui silti. Lumo myytiinkin Sannan omistukseen, joka tarkoitti orille vuokrattua täyshoitopaikkaa yksityistilalta. Kuuden vanhaksi kääntyneen orin ratsukoulutus vaati paljon aikaa, mutta ahkera valmentautuminen tuotti selkeästi tulosta. Kimo oli reipas ja vähän kovasuinen, mutta kyllä siitä kouluratsuksi ja valjakkohevoseksi oli huomattavasti ravuria enemmän. Lumo kilpaili Sannan kanssa helpoissa luokissa harrasteratsun virkansa ohella, kunnes se siirtyi eläkkeelle ja lähinnä jalostuskäyttöön. Ori astui kaksitoista tammaa kaikenkaikkiaan ennen ähkyyn sairastumistaan ja siten pois nukkumistaan. Varsoista lähes kaikki perivät kimon värityksen ja menestyivät kouluratsastuksessa.
   
isänemänemä, Metsänhenki oli rautias, paljon esteillä ja satunnaisesti myös westernissä ja kouluradoilla kilpaillut tamma. Heimi oli suunniteltu westerniä kilpailevasta isästä ja esteillä ja koulussa menestyneestä emästä. Tamma asui kasvattajansa luona pitkään syntymänsä jälkeen ja siitä tulikin ihan kelpo ratsu suunnitelmien mukaan. Heimillä oli rauhallinen ja kuuliainen luonne. Se oli toisinaan ehkä turhankin rauhallinen, mutta kyllä siitä sitten lopulta vauhtiakin sai irti, kun jaksoi vain kannustaa. Harmillisesti 14-vuotias tamma loukkaantui esteratsastuskilpailujen aikana. Vamma parani lähes täysin, sillä se oli hyvin lievä, mutta omistaja ei halunnut rasittaa Heimiä, eikä ottaa riskiä vakavemmasta loukkaantumisriskistä. Tamma siirtyikin kilpailemaan helppoja koululuokkia jalostuskäyttönsä ohella. Tamman varsottua neljästi päätti kasvattaja myydä 19 vuotta täyttäneen tamman perhetuttavalleen ratsastuskouluun. Kevyen tuntikäyttönsä jälkeen Heimi lopetettiin 24-vuotiaana.

emä, Hautaanlaskija oli kasvattajansa suunnittelema varsa, jonka oli tarkoituskin mennä myyntiin sisäänratsastamisen jälkeen. Sukunsa puolesta tamman kanssa oltiin pyritty kapasiteettia omaavaan hevoseen, joka pystyisi tekemään hyviä suorituksia useassa lajissa. Tyyne -lempinimen saanut tamma myytiin Keski-Suomen mailta Kaihovaaraan, jossa tamman kanssa alettiin treenata aina viidessä eri lajissa nuoren tamman kiertäessä sen ohella näyttelyitä. Hyvärakenteinen Tyyne niittikin varsin nopeasti menestystä ja se tamma olikin vain neljän vanha, kun se kantakirjattiin ensimmäiselle palkinnolle suomenhevosten kantakirjaan. Luonteeltaan Tyyne on melko ystävällinen tapaus, jolla on kuitenkin ne omat tammamaiset piirteensä, jota se ei pelkää tuoda esille ainakaan kiima-aikanaan. Ratsastaessa se tekee juuri sen verran, mitä ratsastaja siltä osaa vaatia, mutta pohjimmiltaan on kuitenkin yritteliäs ja kuuliainen, eikä heitä hanskoja tiskiin helposti. Kuten mainittu, niin tamma on kilpaillut viidessä eri lajissa.
   
emänisä, Ikirouta oli vaaleanrautias, suhteellisen keskikokoinen ori suomenhevoseksi. Raudikko oli parhaimmillaan esteratsastuksessa, vaikka se kilpailikin yleispainotteisesti kaikissa kenttäratsastuksen lajeissa sekä valjakkoajossa. Rohmuksi kutsuttu ori oli oikeastaan melko tarkkaan suunnitellusta yhdistelmästä toteutettu orivarsa, kasvattajalla tavoitteena tähdätä mahdollisimman suorituskykyiseen yksilöön useassa lajissa. Rohmun sitten synnyttyä tammasta, joka oli omistajansa silmäterä, tuli orista varsin tärkeä luottoratsu kasvattajalleen. Rohmu oli hyväkäytöksinen ja kuuliainen, vaikka se oli myös reipas ja teki vähän omalaatuisiakin ratkaisuja toisinaan. Rautias tekikin varsin menestyksekkään uran aina siihen asti, että jalat alkoivat vanhuuden myötä kestää vähemmän rasitusta. Rohmu toimikin jalostusuransa ohella toisinaan lähistöllä sijaitsevan ratsastuskoulun opetusmestarina kokeneempien ratsastajien alla, mutta jäi eläkkeelle lopulta astuttuaan useita tammoja. Rohmu lopetettiin pidempään jatkuneiden kaviokuumeen oireiluiden seurauksena 22-vuotiaana.
   
emänisänisä, Marrasrouta oli aina varsin hyväkäytöksinen ja fiksu hevonen, vaikka se osasikin olla melko äänekäs tapahtumapaikoilla. Orilla oli tietyissä tilanteissa jo nuorikosta asti suhtellisen iso ego, jonka takia käsittelijällä tuli olla auktoriteettiä näyttää Roudalle kaapin paikka. Routa myytiin kasvattajaltaan, Pohjois-Suomesta nelivuotiaana muutaman ikätoverinsa kanssa yhtä aikaa uuteen kotiin. Tällöin orin potentiaali kenttäratsastukseen oltiin jo huomattu, eikä raudikkoa kauaa tarvinnutkaan kaupitella, ennen kuin se löysi uuden kodin Keski-Suomen alueelta. Routa omasi varsin hyvän suorituskyvyn rotuunsa nähden sekä esteillä, että sileällä ja se niittikin mainetta ja mammonaa kiitettävän paljon kilpauransa aikana. Ori oli tasaisen varma suorittaja ja hyvä jalostushevonen - ulkomuodossakaan ei ollut valittamista. Astuttuaan jo toista kymmentä tammaa Roudan yleiskunto alkoi huonontua vanhuuden myötä. Sen seurauksena ori vietti ansaittuja eläkepäiviään parin vuoden ajan, ennen kuin nukkui ikiuneen kunnioitettavassa 24 vuoden iässä.
   
emänisänemä, Tähtisumu oli suhteellisen keskikokoinen tamma suomenhevoseksi. Vaaleanpunarautias oli puhtaasti suunniteltu varsa, jonka vanhemmat olivatkin täten tarkkaan harkittuja. Isänä toimi tulevan omistajan silmäterä ja emäksi valikoitui puolestaan hevospiireistä tutuksi tulleen perhetutun tamma, joka oli tehnyt menestyksekkään uran yleispainotteisesti. Tähti peri selkeästi vanhempiensa parhaat puolet ja tammasta varttuikin hyvin monipuolinen kisahevonen. Tamma kilpaili neljässä eri lajissa - kenttäratsastuksen lajeissa sekä valjakkoajossa. Luonteeltaan Tähti oli yritteliäs ja menohaluinen, eikä ulkomuodossakaan paljoa ollut moitittavaa. Monta vuotta raudikko toimikin harrastetason kilparatsuna, kunnes ikä alkoi painaa ja tamma jäi kevyemmälle käytölle jalostustamman virkaa toimittamaan. Koska omistajalla oli vain kymmenen hevosen paikan kattava yksityistalli, niin ainoastaan yksi kaiken kaikkiaan kuudesta Tähden varsomasta jälkikasvusta jäi hänen itsensä omistukseen. Jalostuskäytön jälkeen Tähti vietti eläkevuotensa lähinnä omistajan tyttären leppoisassa käytössä sillon tällöin, mutta kisaaminen jäi yleiskunnon heikennyttyä iän myötä. Lopulta Tähti lopetettiin jalkavaivojensa takia tamman ollessa 20-vuotias.
   
emänemä, Varjolilja oli alunperin westernhevoseksi suunniteltu varsa - ja sellainen siitä lopulta tulikin. Tamma oli luonteeltaan yllättävän menohaluinen ja nopea tyypilliseksi suomenhevoseksi, mutta oikeanlaisen ratsastajan kanssa Varja jaksoi keskittyä myös tekemään tarkat tiet suorituksissaan. Varja oli suhteellisen monipuolinen jopa westernhevoseksi, mutta parhaiten se menestyi rotukohtaisissa aikaluokissa sekä trailissa ja reiningissä. Tamma oli vasta päässyt vauhtiin kilpailemisessaan 7-vuotiaana, mutta harmittavasti kisaura päättyi lyhyeen. Varjan kasvattaja sairastui vakavasti skitsofreniaan ja tämän kunto heikkeni niin paljon, ettei hän yksinkertaisesti voinut pitää kaikkia hevosia itsellään. Varja päätyikin myyntiin ja sitä kautta se siirtyi Pohjois-Pohjanmaalta uudelle omistajalle Keski-Suomeen. Uuden omistajan kanssa tamma alkoi tutustua klassiseen kouluratsastukseen ja sitä kautta vähitellen myös hyppäämiseen. Rautiaalla oli yllättävän paljon kapasiteettia esteille, josta tulikin ehdottomasti tamman uusi bravuuri. Varja kilpaili niin este-, kuin kouluratsastuksessakin seura- ja aluekisoissa ja starttasi se muutaman kerran kenttäratsastuksessakin. Vaikka Varja olikin uuden omistajansa kanssa ollut aina melko kevyessä käytössä kisaurastaan huolimatta, jäi se vielä kevyemmälle käytölle vanhennuttuaan. Tamma varsoi eläkkeensä aikana kolmesti. Varja jouduttiin lopettamaan ähkyn seurauksena tuon ollessa 19-vuotias.
   
emänemänisästä, Syyskahmosta oli ensinäkemältä vaikea uskoa, että ori oli tehnyt lyhyen uran aiemmin ravurina. Siitä oli tarkoitus tulla vanhempiensa tapaan juoksija. Alku olikin ollut suhteellisen lupaava ja 4-vuotiskausi sujui varsin hyvin. Seuraavan kauden jälkeen kasvattaja kuitenkin menetti toivonsa orin suhteen sen tiputtaessa lähes joka kerta laukalle stressaantumisen takia. Kahmoa ei ollut varaa pitää tallissa, joten se sitten pitkän harkinnan seurauksena laitettiin myyntiin. Niinpä lähellä 6-vuotiaaksi kääntymistä oleva ori sitten matkusti Etelä-Suomeen, jossa omistajan tavoitteena oli koulia Kahmosta westernratsu. Idea kuulosti ehkä hullulta, mutta orin kouluttaminen ratsuksi sujui oikeastaan yllättävän kivuttomasti kokeneelta hevoskasvattajalta. Muutamien vuosien päästä Kahmo nähtiinkin ensimmäistä kertaa aluekisoissa, joissa se suoriutui varsin hyvin. Kahmon bravuuri olivat ehdottomasti tarkkuutta ja lauhkeutta vaativat luokat, kuten trail. Laukasta ei koskaan tullut sille niin vahvaa askellajia, että se olisi pärjännyt erityisen hyvin aikaluokissa. Ori oli aina ollut luonteeltaan hyvin kuuliainen ja rauhallinen, ikään kuin ruuna, joten sillä riitti jonkin verran kysyntää lähinnä westernpiireissä. Kahmo toimi kisauransa jälkeen kevyessä käytössä muutamaan otteeseen läheisen ratsastuskoulun aloittelijatunneilla sijaishevosena, ennen kuin jäi kokonaan eläkkeelle. Lopulta ori jouduttiin lopettamaan huonontuneen kuntonsa takia 21-vuotiaana.
   
emänemänemä, Kehrälilja oli suoraansanottuna vahinkovarsa, joka sai alkunsa koulukisoissa. Tamman emä oli ratsastuskouluhevonen, joka oli hoitajansa kanssa ottanut osaa kyseisiin kouluratsastuskilpailuihin. Varjovalssin yövyttyä suorituksen jälkeen kisat järjestäneen tallin tarha-alueella, oli yksi läheisen tarhan suomenhevosoreista päässyt yön aikana vapaaksi ja tuloksena oli Lilja. Punarautias Lilja osoittautui kuitenkin sellaiseksi tapaukseksi, että omistajat saivat huokaista helpotuksesta. Lilja oli varsin hyväsydäminen ja sympaattinen tamma, joka peri isältään hyvät hyppylahjat. Se oli ratsastuskoulussa useiden lasten, mutta myös vanhempienkin suosikkihevonen, sillä se tuli hyvin toimeen lasten kanssa, mutta osasi näyttää myös parhaat puolensa kokeneidempien ratsastajien kanssa. Lilja starttasi satunnaisesti ratsastuskoulun asiakkaiden kanssa este- ja kouluratsastuksessa, joissa se tasoon nähden pärjäsi omalta osaltaan aina hyvin. Tamma varsoi kahdesti siirryttyään tekemään vain kevyitä tunteja satunnaisesti. Lilja lopetettiin 19-vuotiaana.

 

Jälkeläiset

Syntymäaika Varsa Toinen vanhempi
00.00.0000 sh-o/t. Varsa i. Isä

 

Hevosen kuvat © suba (rakenne, pää), JP (ratsastuskuvat)



Ulkoasun tausta © Vapaasti by AK
virtuaalihevonen / a sim-game horse

©2019 Kavalniemi - suntuubi.com